Palvelut
Kirjanpito
Kirjanpito on tärkeä osa yrityksen taloushallintoa. Sen huolelliseen hoitamiseen kuuluu muun muassa osto- ja myyntilaskujen kirjaaminen, tiliotteiden tarkistaminen ja kirjaaminen sekä palkanlaskennan hoitaminen. Kirjanpito on tärkeää, koska se auttaa yritystä seuraamaan sen taloudellista tilannetta ja tekemään oikeita päätöksiä liiketoiminnan tueksi. Kirjanpito on myös laissa määrättyä, joten sen hoitaminen on välttämätöntä.
Hyvä kirjanpito edellyttää ammattitaitoista osaamista ja huolellisuutta. Ulkoistamalla kirjanpidon tilitoimistollemme, yrityksesi voi varmistua siitä, että sen talousasiat hoidetaan ammattitaidolla ja lakien sekä määräysten mukaisesti. Huolehdimme siitä, että kirjanpitosi on aina ajan tasalla ja oikein dokumentoitu.
Palkanlaskenta
Palkanlaskennalla tarkoitetaan palkkojen ja muiden työntekijöiden korvausten laskemista ja hallinnointia. Palkanlaskennassa käsitellään muun muassa työntekijöiden tuntipalkkoja, palkkalistoja, verotusta, lakisääteisiä maksuja, bonuksia ja muita korvauksia. Palkanlaskijan tehtävänä on varmistaa, että kaikki palkat ja korvaukset maksetaan oikein ja ajallaan. Huolehdimme myös viranomaisilmoitukset, kuten tulorekisteri-ilmoitukset. Tilitoimistomme tarjoaa palkanlaskennan palvelut kaiken kokoisille yrityksille. Ota yhteyttä ja lasketaan hinta juuri sinun yrityksesi palkkahallinnon tarpeisiin.
Tilinpäätökset
Tilinpäätös on yrityksen taloudellisen tilanteen yhteenveto tilikauden lopussa. Se koostuu muun muassa tuloslaskelmasta ja taseesta. Tilinpäätös kertoo yrityksen liiketoiminnan tuloksesta ja sen taloudellisesta tilanteesta. Tuloslaskelma kuvaa yrityksen liiketoiminnan tuotot ja kulut tilikauden aikana ja osoittaa yrityksen tuloksen eli voiton tai tappion. Tase puolestaan kertoo yrityksen varallisuuden, velkojen ja oman pääoman tilanteen tilikauden lopussa. Tilinpäätös on tärkeä dokumentti, joka antaa kuvan yrityksen taloudellisesta tilanteesta ja sen kehityksestä. Tilinpäätöksen laatiminen edellyttää ammattitaitoa ja kokemusta taloushallinnon alalta.
FENNOA – SÄHKÖINEN TALOUSHALLINNON OHJELMISTO
Fennoa on sähköinen taloushallinnon ohjelmisto, jonka käyttöönotto on helppoa ja nopeaa. Se löytyy niin selaimesta, kuin saatavilla olevasta mobiiliapplikaatiosta. Kirjanpitoasioiden hoito on siten helppoa myös silloin, kun olet liikkeessä. Kuvaat tositteet ja lisäät ne järjestelmään. Helppoa! Enää ei siis tarvitse huolehtia paperien postittelusta tai stressata kadonnutta kuittia.
Sähköisen kirjanpidon etuina ovat muun muassa ajansäästö. Ei enää postitettavia tositteita tai tilitoimistoon tuloa vain esimerkiksi allekirjoitusten vuoksi. Kaikki nämä toimivat kätevästi sähköisesti Fennoan ansiosta. Sähköisen taloushallinto-ohjelmiston ansiosta voit toimia missä vain, sillä kaikki toimii sähköisesti eikä henkilökohtaisia tapaamisia tarvita.
Fennoan ominaisuuksia
SINUN TEHTÄVÄNÄSI ON HUOLEHTIA, ETTÄ TARVITTAVAT TIEDOT LÖYTYVÄT FENNOAN JÄRJESTELMÄSTÄ:
ME HUOLEHDIMME TILITOIMISTON PÄÄSSÄ SIIS KAIKESTA MUUSTA, KUTEN:
Me autamme sinut alkuun järjestelmän käyttöönoton kanssa, sekä toimimme apuna ja tukena, kun sitä tarvitset.